maanantai 2. joulukuuta 2013

Neuloksia ja farkkujerseytä

Ompelu on jäänyt hiukan vähemmälle viimeviikkoina. Tuntuu että vuorokaudessa voisi olla muutama lisätunti, jotta saisi kaiken tehtyä minkä haluaa. Eilen kuitenkin selätin laiskuuteni ja surautin muutaman tekeleen.



 Tämän Majapuun apilapallon olen leikannut jo aikoja sitten, mutta se on lojunut pöydällä. Tästä piti tulla jonkilainen neulostakki kivalla kauluksella, mutta kangasta olikin liian vähän. Päätyi siis ihan peruspaidaksi. Leikattuani huomasin että pallot ovat väärinpäin :D Ommeltuani huomasin että olin leikannut reilumman takkia ajatellessa, kavensinkin tätä jo mutta edelleen roikkuu päällä...



 Lisäksi myös Majapuun neuloksia. Oli tullut ihania tähti uutuuksia ja näitä ei vain voinut ohittaa. Pojalle tähtipipot ja itselle tähtihuivit ja raitapipo. Tähän tähteen voisi kokonaan pukeutua :D On niin ihanata!!!



Lopuksi vielä tilasin Kangas Fabriinasta farkkujerseytä 2 metriä. Siitä tein itselle huppuliivarimekon, josta tulikin sitten aika tiukkis malli :D Tätä jäin onneksi vielä kaappin muille jotain väsättäväksi. Valotus käytävällä oli niin surkea että jouduin hyppäämään vessanpöntön päälle saadakseni kuvan. Sydämet peittävät epäkauniit kuvaan osuneet esineet.


Katsotaan nyt kuinka aikaa riittää ompeluksiin. Kaapissa olisi kyllä paljonkin mistä ommella, mutta aikaa aikaa aikaa tarvitsisin :D

2 kommenttia:

  1. Ihania kaikki!! Ja sitä aikaa täälläkin tarvittaisiin. Mistä ihmeestä sitä löytäisi vuorokauteen tarpeeksi tunteja

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos;) kyllä niitä tunteja olisi ihana saada jostain lisää :)

    VastaaPoista