perjantai 13. joulukuuta 2013

Pikkujoulumekko

Avoimessa päiväkodissa oli tänään pikkujoulut. Neidillä ei ollut mitään jouluista mekkoa, joten päätin edellisenä iltana äkkiä surauttaa mekon. Olimme juuri kotiutuneet muutama tunti aikaisemmin neljän päivän mummola reissulta, joten matkaväsy oli kova, mutta silti oli pakko tehdä :D

Kaapista löytyi onneksi luonnonvalkeaa velouria, mikä sopi ihanasti pikkujouluihin, Olin aikaisemmin ostanut ystävän kanssa kimppatilauksella Pikkupiltistä silitysarkkeja ja päätin testata kuinka ne toimii, Ne ovat niin kätevä käyttää, vain leikkaat ja silität paikalleen. Ohjeen olin kerennyt jo kadottaa enkä tiennyt soveltuuko ne velouriin ollenkaan. Kyllä ne soveltuivat sen illan kun olin tehnyt ne ja kukaan ei kerennyt ruttailla ja näppäillä niitä, mutta heti muutaman tunnin käytön jälkeen kuvat alkoivat irrota kankaasta :( Tuli ainakin testattua että ei kannata tehdä velourille, mutta onneksi kuvat pysyivät paikalla pikkujoulujen ajan :D

Kaava oli ihan oman pään surautus ja ihan kiva tuli. Istui mukavasti päälle.


 Sovituskuvan ottaminen ei olekaan niin helppoa kun juostaan kameran perässä ympäri taloa. 





Tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten ompele yhtään joululahjaa vaan tyydyn kaupasta ostettuihin. Aika ei vain riitä ideoimaan ja toteuttamaan lahjoja. :D Ehkä sitten ensivuonna...............:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti