keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Happy B-Day princess S!!!!

Lauantaina juhlittiin prinsessan  1v. Synttäreitä. Ja vauhdikkaat olivatkin, koska sunnuntaina oltiinkin jo 40 asteen kuumeessa, joka osoittautuikin vauvarokoksi :( Mutta pääasia että juhlat olivat hyvät ja kaikilla oli hauskaa. Varsinkin kun sukulaiseni viettivät koko viikonlopun kyläilemässä. 


Pitihän prinsessan saada juhlamekko ja siihen sopivat leggarit. Kankaaksi valikoituivat Ikasyrin ihanuudet. Keltainen vinoraita ja marjapuuron värinen perhoskangas. Eipä varmaan kukaan ylttynyt että vaatteet sisälsivät keltaista :) Kaava idean sain eräästä Polarn o pyretin mekosta. Yläosa on hoopsin kaavalla tehty ja alaosa on valmiin mekon mukaan piirrelty. Ja kiva tuli! Harvoin olen tyytyväinen tekeleisiini, mutta tähän olen täysin tyytyväinen. 


                                 


                                          
    

                                        


                                        


 
    
                    Ja mahtavan kakun teki siskoni. Tällaiseen ei minun taidot olisi riittäneet :)


                                           


Ps. Neiti S sai lahjaksi FurReal friends kissan joka maukuu ja kehrää yms. jonka isoveikka ryösti omiin leikkeihinsä. Kissa nimettiin tänään Makkaraksi :) voi nuita vajaa 3 vuotiaan aivoituksia, aina osaa yllättää :)