tiistai 29. lokakuuta 2013

Siivouspäivä!

 Aivan mahdoton postaus tahti! Kauhea energia ryöppy ollut jo kaksi päivää ja mikäs sen parempaa kuin tehdä kaikkea sitä mitä ei ole jaksanut/huvittanut/ollut aikaa. Tänään siis keretty siivota koko talo ja sotkettukin se jo on, leivottu, leikitty jne...Ja lapsetkin olivat niin suopeita tänään ja eilen että menivät ajoissa nukkumaan ja jäi hiukan aikaa ompeluksiin, vaikkakin Ässällä on korvatulehdus. Paljon on kerennyt kasaantua keskeneräisiä asioita pöydälle ja niiden loppuun tekeminen on tuntunut niin mahdottomalta ajatukselta. Ajattelin tehdä vain uuden neulatyynyn koska edellinen oli niin naurettavan näköinen, mutta eipä siitä uudestakaan nyt hirveästi viitu kehuskella :D Mutta sainkin kuumottavan energian käydä keskeneräisten kimppuun ja kaikkihan ne oli sitten pakko tehdä mitä lojui pöydällä. Ja näiden tekeminen olikin nopeampaa mitä olin kuvitellut! Kasasta löytyi kahdet Jiin housut, jotka olivat kuminauhaa ja resoreita vaille valmiit, 3xpipot siskon lapsille, peite matkarattaisiin ja yksi kirpparilöytö paita, jota tarvitsi Ässälle muokata sopivammaksi. 

Tämän paidan löysin joskus kirpparilta ja maksoi jopa 1€!! :D
Kuvassa olen jo hiukan kerennyt helmaa kaventamaan ennen kuin hoksasin ottaa aloituskuvan.


Ja tällainen siitä tuli. Hihat oli oikeastaan pakko leikata pois, koska ne olivat hirmuisen isot ja hassun malliset.
Kaveriksi täytyi tehdä vielä housut. Kooltaan ovat reilummat että menevät vielä kesälläkin oikein hyvin. Tästäkun ei tiedä onko tämä jouluisen näköinen vai kesäinen :D

 


 Ihan vain perustylsät housut, mutta einpä oieastaan kaipaakaan housuihin mitään ihmeellisyyksiä, pääasia että sopiivat mahdollisimman monien paitojen kanssa. Kolme pipoa toiveiden mukaan tehty, tyttöjen sokerikalloissa sivuilla kuminauharypytykset, raitapipo ihan perus trikoopipo. Jäljelle jääneestä waterlilly tikkikankaasta matkarattaisiin sointuva peite pahimman tuulen pitämiseksi.
 


 Toisaalta voisikohan energisyyteni johtua näistä ihanista ruusuista joita viikonloppuna sain :D Ihanaa kun äitiä muistetaan välillä kimpullisia kukkia. Kannattaa useamminkin päästää miehet keskenään kauppaan :D


Maatuska huppumekko

OB:n little elephant kaavalla tekaistu pikainen huppumekko ja kiva tuli! Aikaisemminkin olen tehnyt samaisella kaavalla huppumekon, mutta se nyt ei oikein mennyt putkeen. Tämä versio onnistui oikein hyvin ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Tämänkin kankaan olen hankkinut Royal tuotteelta. Jälleen kerran tein hiukan reilumman kokoisen, koska neidin kasvuvauhti on hyvä. :D





 



maanantai 28. lokakuuta 2013

Superhero puppy!!!

Voihan sarjiskangas, kylläpäs on niin ihanan suloinen tämä supersankari koiruliini. Tarvetta ei olisi lapsille yhdellekkään vaatekappaleelle, mutta teinpäs silti.Onneksi tein paidasta hiukan pidemmän niin menee piiiitkän aikaa meidän laiheliini kirpulle. Kankaan hankin Royal tuotteelta samoin kuin tähtikankaankin. Kaavana käytin OB:n little lambia ja huppuna beagle boyn huppu joka muokattu hiipaksi. Ihan sattumalta pöydällä lojui ihana neonvihreä resori joka passasi mainiosti paitaan. Kerrankin olen täysin tyytyväinen lopputulokseen ja aikaakaan ei mennyt paljoa :D

Käyttäjä oli ilmeisemminkin tyytyväinen koska kommentti oli WAAUU!!! :D







sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vanhasta uutta

Ässällä oli pulaa juhlamekosta joka tarvittiin edellisen postauksen synttäribileisiin. Olin ostanut aikaisemmin kirpparilta 3€ maksaneen mekon, joka nyt ei mahtunutkaan päälleni, niinpä päätin tehdä tästä juhlamkon prinsessalle.

Tästä lähdettiin ihan perusmekko joka oli helppo paloitella.


Tähän päädyttiin. Melkein samantyylinen kuin  alkuperäiskappale. Kaavana käytin OB:n hoops kaavaa jonka pidensin mekkomittaan ja pitkät hihat. Ettei olisi aivan tylsä etuosa löysin eurokankaasta ihania bling bling nappeja joita laitoin kolme kappaletta koristamaan etuosaa.


Takaosaan laitoin pitsivetoketjun koska ne ovat niiiiin helluisia. Ketjuja tilasin Majapuulta. Kuvassa kyllä hiukan näyttää että kenottaa ihan kierossa koko ketju, mutta mekko oli vain huonosti aseteltu 
kuvaa varten :D



Ja se iki-ihana sovittaminen ja kuvassa pysyminen, kun se ei onnistu niin ei onnistu. Sovituskuvat ovat siiis erittäin huonolaatuisia mallin liikkuvuuden takia. Mutta kiva tuli mekosta ainoastaa kaula-aukko hiukan iso, mutta se ei niin haittaa kun jokatapauksessa body tulee alle. 


Ja vielä takakuva. Kokonaisuuden kruunaa röyhelöpylly sukkikset. Kiitokset mummulle joka nämä hankkinut joskus lahjaksi :D

1v. synttärilahja

Lasten serkkupojalla oli 1v. synttärit ja mietiskelin kauan aikaa lahjaa hänelle. Tehtävähän ei ollut todellakaan helppo, sillä lasten äiti on erittäin taidokas omplelija ja hiukan nolotti tehdä lahja pojalle, koska taitonihan eivät ole kovin loistavat. Ensin meinasin tyytyä johonkin kaupasta ostettuun, koska lapset hukkuvat vaatemäärään tässä perheessä, joten niitä oli turha tehdäkkään. Mutta sainkin idean kylpytakista kun kuulin että pojalla ei olekaan vielä tällaista. Ja tottakai kun pitäisi onnistua täydellisesti kaikki menee niin pieleen kuin on mahdollista. :D Saumuri temppuili, ajatus ei ollut oikein mukana ja niin edelleen :D Noh kyllähän tästä sitten kylpytakki saatiin lopulta. Aiheeksi valitsin dinosauruksen, Metsolalta löytyi niin kivaa dinokangasta huppuun ja hihoihin. Kaikki muutkin kankaat on hankittu metsolalta. Kaavana käytin muistaakseni OB:n 6/11 kylpytakki kaavaa. Toivotaan että kylpytakki miellyttää poikaa (ja myös äitiä) :D






Malli on melkein samankokoinen synttärisankarin kanssa ja pääsi testaamaan takkia päällä, mutta halukkuus pysyä kuvassa oli kadonnut jonnekkin :D






tiistai 22. lokakuuta 2013

Pipoja ja muita juttuja :D

Talvi tulee ja lapset kaipasi pipoja. Laiskuus lähteä kaupungille pörräilemään pipometsälle oli suuri joten ajattelin tekaista molemmille pipat.Prinsessan pukuun löytyi kangas todella helposti, mutta herra piipaa autolle olikin vaikeuksia löytää kivaa neulos tai velour kuosia, joten päätin uskaltautua applikoimaan. Ässän pipo onnistui ihan kohtuullisen hyvin kolmannella yrityksellä. Jiin pipa nyt sitten ei olekaan niin hehkutuksen arvoinen.

Ässän pipo on tehty OB muravei tai jotain sinnepäin nimisellä kaavalla. Ensimmäinen pipo oli iso, toinen pieni ja kolmas sopiva :D Pipossa neppari kiinnityksen kuvassa näkyy vasta ekat nepparit, jouduin lisäämään vielä toisen ettei tulisi tuota lörpäkettä siihen. Ja toppakai tytyyhän piposta aina karvatupsu löytyä, jonka nappasin toisesta piposta. Kangas on tilattu Majapuulta.


 Jiin pipo taas on vanhan pipon kaavaa muokkaillen tehty, ihan ok päässä täytyi vain lisätä narut että pysyy paremmin paikallaan.


Ja sitten tämä ensimmäinen applikaatio. Hmm mitähän tästä nyt sanoisi. Halusin tehdä ylihienon lentokoneen, mutta onneksi tajusin mikä homma siinä olisi ollut ja tyydyinkin vain tähteen (laiskuus). Taitaa jäädä viimeiseksi applikaatioksi, kärsivällisyys ei vain riitä tuollaiseen pikku näpräilyyn :D



Vielä muutama Sinooperi löytö. Kävin pitkästä aikaa Sinooperissa, jota oli uudistettu ja joitain uusia tuotteita oli tullut. Tälläisia askartelumaisseja löysin. Olen joskus kyllä kuullut näistä mutta ikinä ei ole vastaan tulleet. Tosi kivoja askarrella lasten kanssa kun ei tarvitse liimaa vain pikkutilkan vettä. Ainut miinuspuoli näissä on, että Ässä luulee näitä maissinaksuiksi... Siispä keittiönpöydälle piiloon Jiin kanssa askartelemaan.






 Näin hieno auto me saatiin aikaiseksi. Hieman kyllä hankaluuksia hoksata mikä tämä on, mutta kuskin mielestä tämä oli waaaau!!!



Ja sitten vielä oli tullut kivoja koristenauhoja ompeluun.


torstai 17. lokakuuta 2013

Muistoa muistoa muistoa <3 

Tämä Verson puodin muisto niiiiiin ihana kangas että en voinut ohittaa kun tarjolla oli kimppatilausta :D Tästä oli tarkoitus tehdä hiukan erilainen, mutta pihistelyni takia tilasin vain 70cm ja se ei riittänytkään siihen mitä suunnittelin kangasta odotellessa. Kannattaisi siis suunnitella ennenkuin tilaa :D Paita on onion 2035 kaavalla tehty, resorin laitoin helmaan saadakseni pituutta lisää. Olisin halunnut vielä todella pitkät hiharesorit, mutta sekin loppui kesken, niinpä sain vain tylsät lyhkäiset :D Jotain ekstraa halusin kuitenkin paitaan saada, muuten olisi tullut hiukan tylsä kokonaisuus, joten päätin lisätä taskut. Ja koska kangasta ei riittänyt taskuihin asti onneksi kaapista löytyi bambujoustista joka passasi väriltään mainiosti paitaan. Tämä tasku malli on vain niiiin ihana. Vaikka en saanutkaan sitä mitä suunnittelin lopputulos oli kuitenkin aivan ihastuttava. Näitä ehkä joutuu tekemään muutaman lisää.... :D






Lähikuva printistä koska se oli niin namu :D
Hmmm ihmettelen miksihän en saanut lisättyä tähän otsikkoa??? Toivotaan että seuraavaan bloggaukseen onnistuu.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Diivaillen talveen... tai sitten ei :D

Prinsessa tarvitsi kauppatakin talveksi, joten päätin tehdä sellaisen. Kangas on Metsolan waterlily tikkikangasta ja oikeastaan ostin kankaan peitoksi/jalkapussiksi autossa oleviin vaunuihin koska ei ollut mitään muuta sopivaa pinkki/mustiin pikkurattaisiin. Olin tilannut kangasta metrin, joten siitä sai pussukan ja vielä takin. Kangas joutui lojumaan melkein kaksi viikkoa pöydällä!!!!! Laiskuus piirtää ja leikata kaavoja oli erittäin kova. Kaavana käytin OB:n 6/11 numeron Tinttiina takkia koossa 86. Huppua on muokattu ja lisätty kuminauhakuja lisäämään tyttömäisyyttä ja istuvuutta. Kun aloin työstämään takkia ajatus oli päässä että tämähn on nopea max 1,5h takki koska ei tarvitse erikseen ommella vuorta, koska kankaasta löytyi päällinen, vanu ja vuori samasta setistä :D Noh, ainahan ajatus ei mene suunnitelmien mukana. Minua jäi häiritsemään esiinjäävät sauvat koska vuorta ei tullut piilottaman niitä, joten halusin peittää ne ompelemalla jotakin nauhaa (nimeä en tiedä) saumojen kohdalle. Sivusaumat ja hihasaumat jätin ilman nauhaa koska a.siitä olisi tullut hirmu jäykkä ja paksu ja b. se loppui kesken :D Aluksi kyllä epäilin kankaan pätevyyttä talvitakkiin, pelkäsin sen näyttävän kylpytakilta, mutta ruskea teddy tuo siihen hieman pehmeyttä ja talvisuutta :D Kaikkiaan sain tuhrattua koko päivän tämän väkertämiseen, tottakai keskeytyksiä oli paaaaaljoon, mutta valmiiksi se tuli, ja myönnettäköön ensimmäisen kerran olen tyytyväinen tekemääni takkiin. Ja kaiken tämän uurastuksen päätteeksi rupean sovittamaan takkia ja se on ISO!!!!!! Eli tyttö jäi ilman diivailutakkia tältä talvelta, mutta ainahan kaupat on keksitty. Takki oli niin reilukokoinen että menee vasta ensi talvena, vaikka teinkin sen ilman saumavaroja niin siiihen hukkuu silti :D Onneksi löytyy lasten serkkutyttö vajaa 3v joka saa koittaa takkia (toivotaan että sopii vielä) ja jos äidin silmää miellyttää hän saa takin lainaan täksi talveksi niin ei jäisi pyörimään kaappiin käyttämättömänä. Mutta muuten olen niin tyytyväinen takkiin <3



tiistai 15. lokakuuta 2013

"Justiinalle"

Pieni "Justiina" vauva syntyi viikonloppuna ja päätin tehdä hänelle pienen lahjan. Olin ajatellut jo kauan että teen mekkobodyn, mutta hylkäsin tämän idean monen monta kertaa, koska ei ollut kaavaa tähän.Eikä ollut minkäänlaista kokemusta/tietämystä näistä. Lopultakin päätin sitten rohkaistua ja teinkin mekkobodyn. Kaavaa tähän ei vieläkään ollut mutta OB:n kietaisubodya muuttelemalla tästä syntyi sitten mekkobody. Ei tämä hirmuisen hankala ollut toteuttaa, mutta kun pitää tehdä tarkaan niin siihen sitä aikaa sitten saakin kulumaan :D Kaveriksi bodyyn tein ihan perus velour pöksyt ruskeilla resoreilla. 





Etuosa näyttää tältä helmojen alta, "hame" kiinni vain päällimmäisessä osassa ei ollenkaan tuossa alemmassa pilkkukankaassa.

Takapuoli on kiinni bodyssa.





Jotenkin näytöstää että kaikki saumat ja sivut ihan kiemuralla ja niin ne varmaan kyllä onkin :D
Ja taas pääsee postiin asioimaan. Toivotaan että on mieluinen lahja. :D

torstai 10. lokakuuta 2013

Kassi äidille

Tässäpä jumppakassi omalle äidilleni. Olin leikannut tämän kassin tarpeet jo kuukausi sitten, kun tein samaisella kaavalla kassin siskolle syntymäpäivälahjaksi, mutta laiskuus hiipi kylään ja se valmistui vasta nyt. Tämä kassi jo onnistui paremmin kuin ensimmäinen, hihnojen asettelu tuli paremmin ja olin ottanut opikseni ensimmäisen virheistä. Kassin kaava on Bambula blogin meikkipussin ohjeella tehty, kaavaa suurennettu ja lisätty hihnat. Päällikangas löytyi Eurokankaan palapuolelta ja vuorikangas myös Eurokankaasta (vuoresta ei nyt tullut kuvaa), ja vetoketju ystävän ketjuvarastolta :D Olisin toivonut kankaaksi jotain todella jämäkkää mikä pysyisi hyvin muodossaan, mutta sellaista ei ollut saatavilla, ainakaan kivoissa kuoseissa :D Mutta eiköhän tuokin menettele jumppakassina.

Ja kassille kaveriksi peruspipo Majapuun ihanasta neuloksesta.



Ja eikun pakettia viemään postiin :D Toivotaan että äiti on tyytyväinen!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ensimmäiset tekeleet

Esitellään tähän mennessä tehdyt vaatteet. Kuvien laatu on surkeaa. Kaikki on otettu puhelimella erittäin huolimattomasti, tarkoitushan ei ollut koskaan näitä kuvia julkaista missään :D 


 Näistä kaikki tämä hulluus alkoi, eihän ne kauniita olleet, mutta kyllä ne vaatteksi tunnisti :D


 Tässä vaiheessa oli todella suuri tarve saada täytettä molempien vaatekaappin. Ompelutahti oli kova :D


 Rakastan tytöllä käyttää mekkoja, varsinkin sellaisa missä ei ole nappeja, neppejä, vetoketjuja yms.
Mahdollisimman helposti puettavia ja mikä sen parempaa että ei tarvitse laittaa alle bodya!


            Pojalle paitavaraston tankkausta...


 Äidille lämmikettä syksyyn. En voi vastustaa ruskeaa, oranssia, keltaista, mustaa, raitaa, maatuskaa... Suurin heikkous syksyiset värit vaatteissa <3


 Lapsille lämmikettä syksyyn + pipo äidille  :D


Ja viimeiseksi kastelahja pikkuiselle miehelle ja salikassi rakkaalle siskolle. :D


Näillä siis aloitetaan. Tästä eteenpäin lupaan ottaa kuvat kameralla ja lupaan haastaa itseni ja kokeilla muutakin kuin perusmukavia paitoja ja helppoja mekkoja. Ehkä koitetaan applikointia... :D